Vihreät otti kantaa taksisääntelyyn: Päätösvalta maakunnille

Oppositiopuolue vihreät ehdottaa maakunnille mahdollisuutta poistaa tarveharkinta taksi- ja apteekkiluvista.

Vihreiden mielestä taksi- ja apteekkisääntelyn purkaminen voisi madaltaa lääkkeiden ja taksimatkojen hintaa.

Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia arvioi, että taksi- ja apteekkilupien enimmäismäärien sääntelystä luopuminen edistäisi uuden liiketoiminnan syntymistä.

– Olosuhteet ovat erilaiset eri puolella Suomea ja siksi päätösvalta voisi olla maakunnilla, sanoo Vartia tiedotteessa.

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontui tänään Kajaanissa.

MTV Uutiset kertoi perjantaina, että liikenneministeri Anne Berner (kesk.) aikoo esittää taksilupien ja -hintojen vapauttamista. Berner järjestää tiedotustilaisuuden huomenna maanantaina.

Perussuomalaisten mukaan asiaa ei ole käsitelty hallituksessa, eikä se hyväksy taksikilpailun avaamista.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.