Vihreät painostaa hallitusta koulutussäästöjen perumiseen

Kolmannelle kaudelleen vihreiden puheenjohtajaksi valittu Ville Niinistö jatkoi hallituksen moukarointia koulutussäästöistä.

Niinistön mukaan koulutukseen kohdistetut leikkaukset estävät tasa-arvon toteutumista, jos kaikilla ei ole mahdollisuutta hyvään koulutukseen perhetaustasta riippumatta.  

– Kaikki lupasivat, että koulutuksesta ei leikata. Lasten koulutuksesta leikkaaminen lisää eriarvoisuutta ja aiheuttaa kustannuksia, kun koulupudokkuus yleistyy, Niinistö sanoo. 

Hän sanoo, että hallitus voisi vielä perua koulutukseen kohdistuvia leikkauksia. 

Niinistön mukaan myöskään hallituksen työelämälinjaukset eivät vie Suomea eteenpäin. Hallituksen linjaukset ovat kääntyneet Niinistön mielestä liian yksipuolisesti Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n suosimiseksi.  

– Olemme eri mieltä siitä, että työelämää huonontamalla Suomi nousisi. Hallitus ehdottaa vain pidempää työpäivää heille, jotka ovat jo töissä, Niinistö arvioi.  

Kokous Oulussa  

Vihreät tavoittelee yhtenäistä oppositiopolitiikkaa SDP:n, vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa.

Niinistön mukaan myöskään kristillisdemokraatteja ei suljeta ulkopuolelle, vaikka arvokysymyksissä puolue erottuu liberaaleista oppositiovoimista.  

Oppositiopuolueiden puheenjohtajat kokoontuvat todennäköisesti ensi viikolla pohtimaan yhteistä oppositiopolitiikkaa.  

– Yhteistyön muodoista sovitaan sitten. Vaihdammeko tietoja säännöllisesti, ja tapaavatko oppositiopuolueiden virkamiehet säännöllisesti, Niinistö pohtii.  

Oikealle kallellaan olevan hallituksen ja vasemmistoon kääntyvien oppositiopuolueiden muodostamien blokkien pysyvyydestä Niinistö ei osaa vielä sanoa.  

– Pystymme tekemään yhteistyötä niin vapaamielisen vasemmiston kuin edistyksellisten sosiaaliliberaalien porvarien kanssa, joihin osa kokoomuksesta, keskustasta ja Rkp:stä kuuluu, Niinistö sanoo.  

Niinistö jatkaa vihreiden puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta. Hänet valittiin kolmannelle kaudelle ilman vastaehdokasta. Niinistö on ensimmäinen vihreiden puheenjohtaja, joka on valittu kolmannelle kaudelle.  

Vihreiden puoluekokous on koolla Oulussa. Lauantaina puolue valitsee puoluesihteerin ja puoluevaltuuston puheenjohtajan.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.