Vihreät: Vasemmistoliiton lähtö hallituksesta laskelmoitua

Vasemmistoliiton lähtö hallituksesta kuumentaa eduskunnan käytävillä. Vihreiden mukaan entisellä hallitustoverilla ei ole puhtaat jauhot pussissaan.

Vihreiden ryhmyri lausui tänään eduskunnassa suorat sanat entisille hallitustovereilleen.

– Vasemmistoliiton lähtö vaikuttaa enemmän laskelmoidulta. Suurituloisempien veroja korotetaan monella tavalla ja pienituloisten helpotetaan. Lopputulos on, että tuloerot eivät kapene, mutta eivät myöskään kasva, sanoo Outi-Alanko Kahiluoto.

Kahiluoto myös kritisoi vasemmistoliiton julkisuudessa esittämiä lausuntoja.

– Perusturvaindeksi nousee saman verran kuin palkat. Eli toisin kuin vasemmistoliitto on väittänyt, perusturvaa ei jäädytetä eikä sitä leikata, mutta se nousee vain osittain.

Vihreät pitää lopputulosta kohtuullisena. Tosin hallituspaikka ei ollut kiveen hakattu.

– Jos arvonlisäveroa olisi korotettu, niin se olisi ollut mahdoton meillekin.

Ydinvoima: Vihreät toivovat, että hallitusohjelmasta pidetään kiinni

Vasemmistoliiton lähtö voi sataa vihreiden laariin ja vaikuttaa merkittävästi hallituksen ydinvoimapolitiikkaan. Näin arvelee tutkija Ville Pitkänen Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Vihreät nimittäin on uhannut lähteä myös, jos hallituskaudella tehdään uusi ydinvoimapäätös Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalaitoksesta.

– Ehkä tämä muuttunut maailman tilanne vaikuttaa enemmän ydinvoimapäätökseen kuin se, missä vasemmisto on, Kahiluoto kuittaa analyysin.

Tehdäänkö uusi ydinvoimalapäätös vielä eduskunnassa?

– Toivottavasti ei tehdä. Hallitusneuvotteluissa on sovittu, että lisäydinvoimapäätöksiä ei tehdä, ja koska tämä Fennovoiman lupa on muuttunut niin paljon, niin se on ehdottomasti oltava uusi lupa. Vihreät pitää hallitusohjelmasta kiinni ja toivotaan, että muutkin puolueet tekevät samoin.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.