Viiden tonnin valmennuskurssit: Opiskelupaikka tai rahat takaisin

Monella yliopistojen pääsykokeisiin valmentavilla kursseilla on erilaisia takuita sen varalle, että haluttu opiskelupaikka ei aukea. Esimerkiksi Huippuvalmennuksella kurssin voi keskeyttää 10 päivän kuluessa sen alkamisesta, jos opetukseen ei ole tyytyväinen. Tällöin rahat saa takaisin.

Valmennustiimi Eximialla puolestaan kurssille pääsee seuraavana vuonna ilmaiseksi, jos opiskelupaikka ei ensimmäisen kurssin jälkeen irtoa. Takuu on voimassa yhden vuoden. Toimitusjohtaja Markku Korhonen kertoo, että tänä vuonna viidesosa Eximian kurssilaisista käy kurssin takuun ansiosta ilmaiseksi.

Valmennuskeskuksen kauppatieteen, lääketieteen ja oikeustieteellisen kursseilla on puolestaan tarjolla Supertakuu-kursseja, joissa koko kurssimaksun voi saada takaisin.

—Jos ei saa opiskelupaikkaa, niin kurssi ei maksa mitään. Lisäksi on Normaalitakuun kursseja, mikä tarkoittaa sitä, että jos opiskelupaikkaa ei saa, seuraavana vuonna pääsee pelkän itseopiskelumateriaalin hinnalla samaan valmennukseen, kertoo Valmennuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Nousiainen.

Kolmasosalle rahat takaisin viiden tonnin kurssista

Esimerkiksi Valmennuskeskuksen oikeustieteen Supertakuu-kurssi maksaa 4980 euroa, kun taas normaalitakuun kurssi maksaa noin 1000 euroa. Nousiaisen mukaan hintaero ei johdu pelkästä riskistä, vaan myös sisällöstä.

—Supertakuukursseissa on enemmän opetusta, henkilökohtainen valmentaja, harjoituspääsykokeita ja kaikkea muuta. Osa siitä (hinnasta) on marginaalia.

Supertakuu-kursseihin kuuluu karsintakoe. Nousiainen kertoo, että noin 60:stä aloittajasta puolet on loppuvaiheessa mukana.

—Heistä taas noin 60-70 prosenttia saa opiskelupaikan, eli noin 30 prosentille palautetaan rahat.

SYL: Lähellä opiskelupaikan ostamista

Eximia ei ole lähtenyt vastaavaan takuujärjestelmään.

—Se käytännössä tarkoittaisi sitä, että kurssin hinnan pitäisi olla ihan toista luokkaa, puhutaan ehkä viisinkertaista hinnasta. Silloin kantaisimme riskin opiskelijan puolesta, Korhonen sanoo.

Nousiainen Valmennuskeskuksesta kertoo, että supertakuukurssien suosio on noussut hieman joka vuosi. Suomen ylioppilaskuntien liiton koulutuspolitiikkavastaava Matti Tujula pitää kehitystä huolestuttavana.

—Siinä lähestytään sitä opiskelupaikan ostamista vielä pahemmin. Varsinkin näin korkeilla hinnoilla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.