Viikon sää: Kuulaita syyspäiviä – yöpakkasia etelässä asti

Sää viilenee tiistaiksi. Yöpakkasia voi olla lähes koko maassa keskiviikon vastaisena yönä. Viikko on melko poutainen ja aurinkoinen.

Kahden matalapaineen välissä oleva korkeapaineen selänne vaikuttaa tällä viikolla Suomen säähän. Tiistaina Suomeen alkaa puhaltaa kylmää ja kuivaa ilmaa pohjoisesta.

– Lämpötilat putoavat noin viidellä asteella maanantain lukemista ajankohtaan nähden tavanomaisiin lukemiin eli etelässä reiluun kymmeneen asteeseen ja pohjoisessa 5-10 asteeseen, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Yötkin kylmenevät.

– Keskiviikon vastaisena yönä pakkasta on yleisesti selkeillä alueilla ehkä rantaviivaa lukuun ottamatta. Selkeillä alueilla yöpakkasia voi olla koko loppuviikon ajan, ennustaa Aleksi Jokela.

Viikko on melko poutainen. Tiistaina hajanaisia sateita tulee maan pohjois- ja keskiosassa, Ylä-Lapissa sateet voivat olla räntää tai lunta.

Keskiviikko on poutainen koko maassa. Torstaina sadealue ylittää Suomen ja nämä sateet tulevat tämän hetken ennusteen mukaan vetenä.

– Torstain jälkeen näyttäisi olevan pääasiassa poutasäätä, joitain vähäisiä sateita voi tulla. Voi olla, että maan länsiosassa hieman lämpenee loppuviikolla, idässä sää pysyttelee viileämpänä, sanoo Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä videolta viikon ennuste ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.