Viikonloppu käyntiin kunnon pakkasissa – varaudu hyytävään viimaan

Pakkanen kiristyy koko maassa viikonlopun alkaessa. MTV3:n meteorologi Pekka Pouta kertoo, että sää kylmenee merkittävästi perjantaiksi. Kireät pakkaset paukkuvat myös koko lauantain.

- Aamuisin saattaa olla jopa kymmenen astetta pakkasta, povaa Pouta.

Vaikka sää lauhtuukin hieman päiväsaikaan, pysytään koko maassa pakkaslukemissa.

- Kannattaa varautua siihen, että viima on todella pureva koko maassa, muistuttaa Pouta.

Kevätaurinko paistaa perjantaina ja lauantaina laajalti koko maassa, tosin paikallisia lumikuurojakin on luvassa.

- Välillä lunta saattaa tulla oikein sakeastikin, sanoo Pouta.

Sunnuntaina pakkaset hellittävät ja sää muuttuu pilviseksi.

(MTV3 - Foreca)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.