Viime vuonna ennätysmäärä huumerikoksia

Viranomaisten tietoon tuli viime vuonna ennätysmäärä erilaisia huumausainerikoksia. Keskusrikospoliisin mukaan suunta on ollut nouseva 1990-luvulta asti. Poliisi ei osaa sanoa tarkasti, kuinka suuri osuus kasvusta on tehostuneen viranomaistyön ansiota.

Tullin ja poliisin tietoon tuli yhteensä yli 19 000 eriasteista huumerikosta. Kasvua edellisvuoteen oli 6-7 prosenttia.

Vakavimpien eli törkeiden huumerikosten määrä kasvoi peräti 16 prosenttia.

Yhä useampi törkeästä huumausainerikoksista epäilty on ulkomaalainen. Heidän osuutensa nousi viime vuonna 35 prosenttiin.

Ennätyksiä rikottiin myös kannabiskasvien takavarikoissa. Kasveja otettiin talteen noin 15 000, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Amfetamiinia tarttui viranomaisten haaviin 113 kiloa ja MDPV:tä vajaat kymmenen kiloa. Kokaiinia takavarikoitiin 4,2 kiloa ja heroiinia puoli kiloa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.