Viinan veroale vaikeuttaa ravintolatoimintaa

Viinan kulutus on siirtynyt yhä enemmän koteihin ja kaduille. Ihmiset tulevat ravintoloihin entistä myöhemmin ja vahvemmassa humalassa.

Alkoholiveron alennus on lisännyt ravintoloiden vaikeuksia. Kulutus on siirtynyt yhä enemmän koteihin ja kaduille. Ihmiset tulevat ravintoloihin entistä myöhemmin, vahvemmassa humalassa ja jopa oma pullo mukanaan.

Poliitikot ovat nyt huolissaan työvoimavaltaisen ravintola-alan ongelmista, mutta verohelpotusten tiellä on yksi este: EU:n direktiivit.

Ravintoloiden terassiasiakkaita askarruttaa sama kysymys: miksi kevään alkoholiveron alennus ei näy tuopin hinnassa? Ravintoloille viinaveroalesta on tullut vain päänsärky. Hintatietoiset asiakkaat saapuvat ravintoloihin pikkutunneilla, ja enemmän kuin pikkusievässä.

- Kulutus kasvaa, se siirtyy yhä enemmän kotioloihin, työllistää yhä vähemmän ja aiheuttaa yhä enemmän sosiaalisia ongelmia, HOK-Elannon toimialajohtaja Petri Löfberg sanoo.

Pitkään povattu pudotuspeli uhkaa nyt alkaa erityisesti pääkaupunkiseudun ravintolaelämässä. Tallinnan läheisyys, lisääntynyt viinan maahantuonti ja Alkon halventuneet hinnat tappavat osan ravintoloista.

- Asiakaspaikkojen määrä on jatkanut kasvua, vuokratasot jatkaneet kasvuaan ja työehtosopimusten mukaiset palkkaratkaisut nostaneet työvoimakustannuksia. Kaikki nämä tekijät yhdessä muodostavat tällaisen klassisen kliseen kuin koveneva kilpailu, johon on vain sopeuduttava.

Ravintolamyynnin osuus alkoholin kulutuksesta on pudonnut yli viisi vuotta. Alan työpaikoista huolestuneet kansanedustajat ovat esittäneet ravintoloille verohelpotuksia. Alkoholin valmisteveroa ja arvonlisäveroa sitovat kuitenkin EU:n määräykset.

- Yksi merkittävä tekijä on tietysti se hinnoittelupolitiikka, mitä ravintoloissa harjoitetaan. Ja sitä kautta voi ehkä katsoa peiliin, erityisesti eräiden ravintoloiden hintapolitiikassa. Liian korkea hintataso, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo.

Ravintola-aterian, alkukeitosta kahviin ja konjakkiin, laskusta kolmasosa on veroa. Ruuanvalmistus ja tarjoilu sitovat paljon työvoimaa, siksi ravintolat hakevat enemmän katetta juuri siitä Markku Ropposen oluttuopista.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 06.06.2004).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.