Viinavero nousi - "mutta ei tarpeeksi"

Alkoholivero nousi vuoden vaihtuessa kymmenellä prosentilla ja nosti juomien hintoja keskimäärin 4,5 prosenttia.

Olutpullon ostajalle korotus on aika vähäinen, vain 4 senttiä. Viinipullosta saa nyt maksaa keskimäärin reilut 20 senttiä enemmän, ja puolen litran viinapullo kallistui 75 senttiä.

Sosiologian professorin Pekka Sulkusen mukaan tämä ei kuitenkaan riitä.

- Oikean suuntainen toimenpide mutta liian pieni ja liian myöhään. Hinnanlasku vuonna 2004 oli vaikutuksiltaan niin raju, ettei sitä näin pienillä korotuksilla saada läheskään korjattua. Ja syytä korjaamiseen kyllä olisi.

- Seuraukset vuoden 2004 hinnanlaskun jälkeen olivat sellaiset kuin osattiin odottaakin. 2000 ihmistä kuoli ja monta tuhatta ihmistä sairastui.

Veronkorotuksella hallitus pyrkii vähentämään alkoholin käytön haittoja ja kulutusta.

Sulkusen mielestä suomalaisten viinankulutus on korkea ja kulutuksentason laskeminen on paikallaan. Hänen mukaan hinnankorotus on tehokkain ja halvin tapa vaikuttaa.

- Alkoholin hinnankorotushan on myös eräänlaista haittaverotusta. Senhän maksavat ne jotka sitä alkoholia eniten käyttävät ja he aiheuttavat eniten terveysongelmia, jotka tulevat kalliiksi.

Sulkunen vaatii kuitenkin muutakin tehtäväksi.

- Esimerkiksi mainontaan puuttuminen olisi hyvä ratkaisu, toinen olisi anniskelupaikkojen parempi valvonta ja tiukempi seula öisen anniskelun sallimisen suhteen.

Sulkunen ei usko, että kymmenen prosentin korotus viinaveroon lisää ostosreissuja Viron suuntaan.

- Se ei ole kovinkaan relevantti argumentti koska se koskee vain hyvin pientä osaa suomalaisia jotka asuu hyvien kulkuyhteyksien päässä Virosta ja niitä jotka trokaavat. Ja hintaerotkin alkavat olemaan pienenemään päin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.