Viisi loukkaantunut tämän yön kolareissa

Viisi ihmistä on loukkaantunut kolmessa auto-onnettomuudessa tänä yönä ja eilisiltana.

Eilen iltayhdeksän jälkeen Kehä III:lla Vantaan Länsisalmessa tapahtui kahden henkilöauton risteyskolari. Lännen suunnasta tullut henkilöauto oli kääntymässä vasemmalle Porvoonväylälle, kun vastaan tullut auto törmäsi sen takakulmaan. Kääntyneen auton kuljettajan mukaan hänelle paloi tilanteessa vihreä kääntymisvalo.

Molemmissa autoissa oli yksi matkustaja, ja he molemmat loukkaantuivat onnettomuudessa. Myös toisen auton kuljettaja loukkaantui.

Keski-ikäinen mies puolestaan loukkaantui nukahdettuaan rattiin Espoon Matinkylässä. Turma sattui Länsiväylällä Matinkylän liittymän lähellä puoli yhdentoista aikaan. Auto ajautui kaidetta päin ja pyörähti katon kautta ympäri.

Nuorukainen rajussa ulosajossa

18-vuotias mies toimitettiin sairaalahoitoon rajun ulosajon jälkeen Vehmaalla Varsinais-Suomessa. Ulosajo sattui Kustavintiellä puoli yhden aikaan yöllä.

Miehen ajama henkilöauto törmäsi ensin kallioon ja pyörähti sitten muutaman kerran katon kautta ympäri. Autossa ei ollut muita matkustajia.

Onnettomuuden syystä tai miehen vammojen vakavuudesta ei ollut yöllä tietoa.

Alkoholilla ei viranomaisten mukaan ole ollut osuutta tämän yön auto-onnettomuuksissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.