Viisi puoluetta poistettiin puoluerekisteristä

Kaikkiaan viisi puoluetta poistettiin tänään oikeusministeriössä pidettävästä puoluerekisteristä. Syynä poistoon oli, että näistä puolueita ei valittu ketään kansanedustajaksi tämän vuoden eikä vuoden 1999 eduskuntavaaleissa.

Puoluerekisteristä poistetut puolueet ovat kirjava "Puolue" - elonkehän puolesta - KIPU; eläkeläiset kansan asialla; rauhan ja sosialismin puolesta - kommunistinen työväenpuolue; Suomen kommunistinen puolue ja Suomen maaseudun puolue.

Puolue poistetaan rekisteristä, jos ei ole saanut kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa yhtään kansanedustajaa. Puoluerekisterissä on nyt 16 puoluetta. Päätös merkitsee sitä, että kaksi perinteikästä puoluetta Suomen poliittisessa historiassa - SMP ja SKP - poistuvat Suomen puoluekartalta.

Oletettavaa on, että ainakin SKP palaa rekisteriin, kunhan tarvittava määrä kannattajakortteja on kerätty. SMP on ollut nukkuvassa tilassa jo pitkään, eikä sen herättämisestä henkiin ole ollut mitään suunnitelmia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.