TV-Opas

Viking Amorellalla rauhallinen tunnelma - virvokkeita nautitaan

Matkustajilla ei Viking Linen mukaan ole hätää, eikä kenenkään tiedetä loukkaantuneen.

Laivalla on lähes 2 000 matkustajaa. Se lähti matkaan Turusta aamulla. 

Laivalta tavoitettu matkustaja Iiro Uusitalo kertoi STT:lle puoli neljän maissa, että tunnelma Viking Linen Amorella-aluksella on edelleen hyvä. Uusitalon mukaan ihmiset juttelevat toisilleen ja nauttivat virvokkeita. Harva tuntuu olevan peloissaan.

Uusitalon mukaan onnettomuuspaikalle on saapunut hinaaja ja siellä on myös sukeltajia. Matkustajille on kerrottu, että laiva hinataan Långnäsiin ja matkustajat viedään sieltä todennäköisesti bussilla Maarianhaminaan Ahvenanmaalle. Aikataulusta ei ole vielä tietoa.

Myös STT:n alukselta tavoittama turkulaisnainen kertoi kello yhden jälkeen tunnelman olevan hyvä.

Hän kertoi olleensa syömässä buffetissa laivan keulassa, kun lamput alkoivat välkkyä ja sähköt menivät pois päältä. Kuului kolinaa, ja laiva pysähtyi.

-Tarjoilija sanoi, ettei mitään reikää pitäisi olla.

 Jo aikaisemmin päivällä uusikaupunkilainen Sauli Rinne kertoi MTV Uutisille, että laivalla on pikkujoulumeininki.

- Ihmiset syövät, ovat iloisella tuulella ja juotavaa on. Ei ole syytä paniikkiin. Juoma-automaatit eivät toimi, mutta pöytiin on kannettu viinitonkkia. Tämä on tällaista pikkujoulumeininkiä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.