Vilén kritisoi EU-konventin Giscardia

Eduskunnan konventtiedustaja, entinen ministeri Jari Vilén (kok.) arvostelee Valery Giscard d'Estaingin työtä EU:n tulevaisuuskonventin johdossa. Vilenin mukaan Giscard on varoittava esimerkki siitä, miten puheenjohtajistossa ei tulisi toimia.

-Konventin työmenetelmä kärsi erityisesti puheenjohtajan toiminnan johdosta ehkä jopa kohtalokkaan tappion, Vilen sanoi Brysselissä. Vilen kritisoi erityisesti tapaa, jolla EU:n toimielinten uudistamista valmisteltiin. Vilen epäilee, että konventin jäsenille ei ole välttämättä haluttukaan antaa riittävästi aikaa paneutua ehdotuksiin.

Konventti saavutti Vilenin mukaan paljon myönteisiä tuloksia, mutta samalla esitys sisältää useita ongelmallisia kohtia. Vilen mainitsi esimerkkinä Eurooppa-neuvoston aseman vahvistamisen.

Ranskan entinen presidentti Giscard on johtanut 105-jäsenistä valmistelukuntaa yli vuoden. Giscard aikoo pyytää ensi viikolla EU-mailta lisäaikaa konventin työlle. Tarkoitus on pitää vielä heinäkuussa kaksi istuntoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.