Ville Niinistö saa huutia Talvivaara-kirjassa - näin ex-ministeri vastaa

Ympäristöministerinä toiminut Ville Niinistö (Vihr.) oli Talvivaaran suhteen pahimman luokan populisti ja aktivistien vietävissä, sanoo tänään ilmestyneen Talvivaara-kirjan tehnyt Marko Erola. Niinistön mukaan on erikoista kirjan kirjoittajalta siirtää vastuu yhtiön toiminnan ongelmista yhtiön ulkopuolelle.

Erolan mukaan Niinistö keskittyi hyvin pitkälti haukkumaan Talvivaaraa sekä suorastaan kannusti kansalaisia tehtailemaan turhia korvausvaatimuksia.

”Kuin pässiä narussa”

Erolan mukaan kaivos oli joutunut Ville Niinistön hampaisiin jo vuonna 2011.

Näin Niinistö vastaa Erolan kritiikkiin

- Talvivaaran ympäristöongelmat ovat olleet vakavia ja yhtiön yritysvastuu puutteellista toiminnan alkuajoista alkaen. Se, että ympäristösuunnittelua ei hoidettu kunnolla, on yhteydessä yhtiön tuotantoprosessin toimimattomuuteen. Vastuu ympäristöstä ja hyvä suunnittelu olisi taannut se, että yhtiöllä olisi ollut myös parempi mahdollisuus saada taloutensa kuntoon ja turvattua työpaikat. On erikoista kirjan kirjoittajalta siirtää vastuu yhtiön toiminnan ongelmista yhtiön ulkopuolelle.

- Joillekin kaivostoiminta näyttää olevan niin pyhää, että ympäristön pilaamisesta ja lainsäädännön velvoitteista ei välitetä. Se on erikoista - tällä asenteella kaivostoiminta ei voi Suomessa menestyä. Kirjan kirjoittaja tuntuu täysin sivuuttavan sen, että Talvivaaran toiminnasta tehtiin tutkintapyyntö poliisille Kainuun Ely-keskukselta jo ennen ministerikauttani. Ympäristöministerinä velvollisuuteni oli osoittaa, että Suomessa on noudatettava lakia ja että paikallisten asukkaiden oikeuksia turvataan. Suomalaiset odottavat sitä, että ympäristöministeri puolustaa kansalaisten oikeutta puhtaaseen ympäristöön ja puhtaisiin vesiin.

– Ministeristeriaikanani varmistettiin, että näin vakavaa ympäristöongelmien ketjua ei enää Suomessa kaivosteollisuudessa voisi käydä. Alueviranomaisten toimintaa vahvistettiin perustamalla vaativien tehtävien ohjausyksikkö ja parantamalla valvonnan resursseja, valvontaohjeistusta tiukennettiin ja ympäristönsuojelulakia uudistettiin. Niissä poistettiin mahdollisuus sallia jatkuva ympäristöluvan vastainen ongelmien kierre, jatkossa tällaisiin pitää puuttua nopeammin. Talvivaaraan liittyvien selvitysten pohjalta annettiin suosituksia myös muiden ministeriöiden lainsäädännön ja viranomaisten yhteistyön parantamiseen. Myös Talvivaaran valvovan viranomaisen toimintaedellytyksiä tuettiin mittavasti, jotta kaivoksen ympäristöongelmat saataisiin kuntoon.

Kaivosvierailulla Niinistö Erolan mukaan lyttäsi kaivoksen maan rakoon.

Mutta etenkin kipsisakka-altaan vuodon jälkipyykki oli asia, joka nosti Erolan kertoman mukaan hänen verenpainettaan.

– Siihen asti asiallisena pitämäni Niinistö osoittautui Talvivaaran suhteen pahimman luokan populistiksi, jota kaivosta vastustavat aktivistit vetivät kuin pässiä narussa. Niinistö nieli uraanipimitysteorian karvoineen päivineen, eikä ymmärtänyt sulfaattiongelman mittasuhteita.

Erolan mukaan Niinistön vanavedessä kaivokselle pyrki lauma toimittajia, kuvaajia ja aktivisteja. Jälkimmäisiä Talvivaara ei päästänyt portteja pidemmälle, mutta Niinistöltä he saivat sitäkin enemmän sympatiaa.

Erola kutsuu ex-ministeri Niinistöä yhdeksi kaivoksen kovaäänisimmistä kriitikoista.

”Lupaili korvauksia”

Erolan mukaan Talvivaarasta on tehty ”läjäpäin” ja ”heppoisin perustein” erilaisia valituksia ja korvausvaatimuksia. Erola pitää entistä ympäristöministeriä yhtenä vaikuttajana siihen, että näin on.

– Pian allasvuodon jälkeen Niinistö antoi tiedotteen todeten, että ”tapahtunut koettelee monien suomalaisten oikeustajua”. Hän kertoi, että alueen asukkaat voisivat hakea ympäristövahingoista korvausta aluehallintovirastolta, tehdä rikosepäilyistä tutkintapyynnön poliisille tai valittaa oikeuteen ympäristöviranomaisen päätöksistä. Avoin kutsu toimi hyvin. Talvivaarasta on tehty heppoisin perustein läjäpäin valituksia, vahingonkorvausvaatimuksia, tutkintapyyntöjä ja kanteluita oikeusasiamiehelle. Erolan tulkinta on, että Niinistö ”lupaili korvauksia”.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.