Villiminkit vaikuttavat monien lintulajien kantoihin

Villiminkin hävittäminen saaristosta lisää useiden lintulajien kantoja, kertoo tuore väitöstutkimus.

Villiminkin hävittäminen saaristosta lisää tuoreen tutkimuksen mukaan monia lintulajien kantoja. Muun muassa tukkasotka, pilkkasiipi ja lapintiira yleistyivät Saaristomeren kansallispuiston alueella, kun villiminkkejä vähennettiin tutkimusta varten.

Filosofian maisteri Mikael Nordström sanoo tänään Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan, että ihmisen villiksi päästämä minkki on muun ihmistoiminnan, kuten ympäristömyrkkyjen, Itämeren rehevöitymisen ja kasvavan huviveneilyn ohella tärkeä saaristolinnuston ja -luonnon monimuotoisuuteen vaikuttava tekijä.

- Alunperin Pohjois-Amerikasta kotoisin olevan minkin on todettu aiheuttavan paikallisesti suurta tuhoa lintuyhdyskunnissa, niin meillä Suomessa kuin muuallakin Pohjois- ja Länsi-Euroopassa.

Nordströmin tutkimuksessa selvitettiin tehokkaan poistopyynnin vaikutuksia minkin tärkeimpiin saalislajeihin kuuluvien lintujen ja pikkunisäkkäiden kantoihin saaristossa.

- Minkin poistopyynnin seurauksena 14 saaristolintulajin kannat 22:sta yleistyivät. Minkinpoistosta hyötyvät lintulajit ovat usein pienikokoisia ja pesivät pienten lokkilintujen muodostamien yhdyskuntien yhteydessä myöhään

- Saariston pirstoutuneisuus on todennäköisesti vaikuttanut siihen, että minkki ei ole kyennyt hävittämään yhtään lintulajia laajoilta alueilta. Yksinäiset saaret ovat linnuille eräänlaisia pakopaikkoja minkin saalistukselta, arvioi Nordström.

Hävittäminen hyvin vaikeaa

Väittelijä pitää minkin hävittämistä tietyiltä alueilta mahdollisena, vaikkakin hyvin vaikeana tehtävänä.

Tutkimusta varten kehitettiin oma menetelmä minkkien hävittämiseksi. Siinä minkkiä jahtasi kaksi miestä ja koira. Koiran tehtävänä oli minkin etsiminen ja sen ajaminen johonkin koloon. Toinen miehistä puhalsi lehtipuhaltimella minkin piilopaikkaan, jolloin eläin pakeni sieltä. Tällöin toinen mies ampui minkin haulikolla.

Tutkimuksessa saatiin saaliiksi noin sata minkkiä.

Minkki on reviirieläin

Nordström arvelee, että nykyiset minkkimäärät eivät saaristossa enää paljoakaan lisäänny.

- Minkki on reviirieläin ja kaikki reviirit ovat jo täynnä. Mantereella tilanne on ehkä toinen.

Täydellinen minkin hävitys on tutkijan mielestä utopiaa. Jos minkkien vähentämiseen kuitenkin päätettäisiin ryhtyä, tulisi hävitystoimet kohdistaa laajempiin saariryhmiin. Lisäksi työn tulisi jatkua vuosia, koska uusia minkkejä tulee varmasti tyhjennetyille alueille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.