TV-Opas

Villisiat rymistivät Orimattilaan – harvinaiset laumat tallentuivat riistakameraan

Orimattilassa on alettu karsia nopeasti kasvanutta villisikakantaa ampumalla kymmeniä sikoja muutaman viikon aikana, kertoo Orimattilan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Reino Kiviniemi.

– Täällä olemme tottuneet näkemään muutaman villisian vuodessa, mutta kaksi viikkoa sitten oli varma havainto kahdesta isosta laumasta. Toisessa oli 26 eläintä, kertoo Kiviniemi.

– Ne ovat levittäytyneet tänne niin, ettemme ole edes huomanneet. Muutama sika on mennyt jopa riista-aidasta läpi moottoritielle. 

Metsästäjät ovat ampuneet kahden viikon aikana yli 20 villisikaa. Kiviniemi kertoo, että suhtautuminen villisikoihin on kaksijakoinen: eläintä halutaan metsästää sen hyvän lihan takia, mutta toisaalta villisika saa paljon tuhoakin aikaan.

– Ne saavat yhdessä yössä valtavan tuhon aikaan puutarhassa ja esimerkiksi perunaviljelyksillä. Mikään hirvieläin ei tee niin isoa tuhoa kuin villisika. Toisaalta jotkut haluavat, että villisika pääsisi levittäytymään rauhassa, koska se on kiinnostava metsästettävä.

Pelkona myös sikarutto

Villisiat saattavat myös levittää afrikkalaista sikaruttoa. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoo afrikkalaisen sikaruton levinneen Suomen lähialueille muun muassa Viroon, Liettuaan ja Latviaan. Sikarutto saattaa tarttua myös kotitilojen sikoihin, mikä on Reino Kiviniemen mukaan yksi syy, miksi kantaa ei pitäisi päästää liian isoksi.

– Sikaruttoa on jo lähellä Suomen rajoja, ja jos tauti leviäisi Suomeen, niin kukaan ei enää ostaisi villisian lihaa täältä. Jos tauti tarttuisi sikatiloihin, se olisi kuolinisku, sillä kasvatetut siat kuolisivat noin viikossa, sanoo Kiviniemi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.