Vintage-iltapuvut vaihtoivat omistajaa vilkkaasti

Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjaa voi tukea tänä vuonna monin uusin tavoin - yksi tapa oli ostaa itselleen unelmien vintage-iltapuku.

Monet tunnetut suomalaiset naiset, muun muassa Leena Harkimo, Kaarina Kivilahti, Anne Pohtamo, Satu Tiivola, Tanja Karpela ja Katri Helena, olivat lahjoittaneet eri vuosikymmenillä käytössä olleita juhlapukujaan huutokauppaan, joka pidettiin tänään Pörssisalissa. Kaikki puvut menivät kaupaksi, ja huutokaupan koko tuotto, noin 10 000 euroa, lahjoitetaan Roosa nauha -rahastoon.

Kauppaneuvos Satu Tiivola on ollut yksi Roosa nauha -kampanjan puuhanaisista.

- Olen nähnyt aikoinaan New Yorkissa ja Tukholmassa huutokauppoja, joissa myytiin vain iltapukuja. Niissä oli paljon kansaa ja pukuja huudettiin kovalla hinnalla hyväntekeväisyyden nimissä. Ajattelin, että miksi me rouvat, joilla pukuja kuitenkin on, emme voisi järjestää ensimmäistä tällaista huutokauppaa myös Suomessa.

Tiivolan kaapista hyväntekeväisyyteen lähti neljä asua. Yhteensä myynnissä oli 21 säihkyvää iltapukua. Ne olivat esillä sekä Pörssisalissa pidetyssä muotinäytöksessä että Hagelstamin huutokaupan tiloissa ennen huutokauppaa. Tiivolan mukaan kiinnostus oli suurta.

- Pörssisali oli muotinäytöksessä aivan täynnä, muutamat joutuivat jopa seisomaan salin takaosassa.

Ihan näin paljon ihmisiä itse huutokauppa ei vetänyt, mutta Tiivola on silti tyytyväinen illan saldoon.

Vintage-iltapukuja oli helppo saada hyväntekeväisyysmyyntiin. Tiivola kertoo, että moni tunnettu suomalaisnainen olisi ollut valmis lahjoittamaan vaikka useammankin, toinen toista upeamman iltapuvun.

- Myös Katri Helena lahjoitti useampia pukuja. Ajattelin heti ne nähtyäni, että "voi, fanit saavat nyt ihania pukuja".

"Meillä on hienoja tutkijoita ja lääkäreitä"

Kauppaneuvos Tiivola haluaa olla henkilökohtaisesti mukana hyväntekeväisyystyössä. Häntä ajaa halu auttaa, sillä syöpä on vienyt häneltä useita läheisiä omaisia.

- Isäni, äitini ja puolisoni on kuollut syöpään 70- ja 80-luvulla. Pidän tätä työtä mielekkäänä siksi, että tuloksia syntyy ja on mahdollista nähdä, että Suomessa tehtävä tutkimus auttaa rintasyöpäpotilaita. On meidän hienojen tutkijoidemme ja lääkäreidemme tulosta, että rintasyövän parantumisprosentit ovat niin korkeat nykyään.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjalla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Tiivola iloitsee siitä, että niin moni taho on tarjonnut ilmaiseksi apuaan ja tilojaan kampanjan käyttöön.

Paranemiseen pitää jaksaa uskoa

Tänä vuonna kampanjan teema on "Rintasyöpä haastaa psyyken". Rintasyövän eri vaiheet herättävät erilaisia voimakkaita tuntemuksia. Teemalla halutaan kertoa, että henkinen hyvinvointi on tärkeää paitsi parantumisen myös elämänlaadun kannalta. Samaa muistuttaa kauppaneuvos Satu Tiivola.

- Omalta kampaajaltani, joka on nuori ja kaunis nainen, leikattiin rintasyöpä kymmenen päivää sitten. Hän jaksaa olla jo töissä iloisena ja pirteänä. Positiivinen mielenlaatu, usko paranemiseen ja lääkäreihin sekä masennuksen välttäminen ovat avainasioita paranemisessa, Tiivola kannustaa.

- Huutokaupasta emme odottaneet erityisen suuria summia, koska pukujen lähtöhinta oli niin edullinen. Mutta sitä toivoimme, että huutokauppa toisi julkisuutta ja että yhä useampi antaisi panoksensa Roosa nauha -keräykseen.

Roosa nauha -kampanja järjestetään nyt jo kahdeksatta kertaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.