Viranomaiset: Ilokaasun härskille myynnille tulossa loppu

Suomen viranomaiset päättivät hetki sitten, että he aikovat puuttua ilokaasun väärinkäytöksiin. Käytännössä päätös tarkoittanee ilokaasukapseleiden myynnin kieltämistä yksityisille ostajille.

Suomessa on Turvallisuus- ja kemikaaliviraston mukaan tällä hetkellä ilokaasun osalla härskit myynti- ja käyttötavat, jotka ovat kemikaalilain vastaisia.

– Yksimielisellä päätöksellä sovimme juuri, että Tukes aloittaa ilokaasua myyvien yrityksien seulonnan. Tukes myös puuttuu väärinkäytöksiin asettamalla myyntikiellon, mikäli on epäilyjä väärinkäytöksiin, kertoo johtaja Esa Nikunen Tukesista.

Nikunen muistuttaa, että ilokaasukapseleiden käyttäminen päihteenä voi olla hengenvaarallista.

"Kukaan ei tarvitse niin paljoa kermavaahtoa"

Tukesin arvion mukaan Suomessa on noin viisi ilokaasua kauppaavaa yritystä, joilla on useita eri verkkosivuja. Firmakohtainen tarkkailu tarkoittaa Nikusen mukaan yrittäjän kuulemista, minkä jälkeen tehdään päätös mahdollisesta myyntikiellosta.

Väärinkäytöksiin syyllistyneen yrityksen rangaistus voi olla kapseleiden myyntikiellon lisäksi uhkasakko.

– Pakkauskoot ovat arveluttavia. Esimerkiksi sata ilokaasukapselia yhdessä myyntipakkauksessa. Kukaan ei tarvitse niin paljoa kermavaahtoa, Nikunen painottaa.

Tällä hetkellä esimerkiksi kermaa.fi -sivusto ja iloinenkaasu.fi -verkkokauppa myyvät kermasifoneita ja ilokaasukapseleita, joita käytetään myyjien itsensä mukaan vain kermavaahdon vaahdottamiseen.

Iloinenkaasu.fi -verkkokaupan omistaja Joonas ei näe sadan ilokaasukapselin kermapursottamisessa mitään epäilyttävää.

– Kyllähän bensaakin myydään bensa-asemille eikä sitä voi valvoa, kuka sitä imppaa, Joonas sanoo.

Joonas myöntääkin, että ilokaasun päihdekäytön valvonta on mahdotonta verkkokaupassa. Joonas ei halua käyttää jutussa sukunimeään.

Ilokaasun valvonnasta päättivät aamupäivällä Fimea, tulli, poliisi, Tukes, Evira, Kilpailuvirasto, maa- ja metsätalousministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.