Viranomaisillä vähän keinoja puuttua lääkeväärennöksiin

Suomessa takavarikoidaan eniten väärennettyjä Viagra-tabletteja Euroopassa.

Lääkeväärennösten uhkaan on reagoitu hitaasti. Kauttakulkuliikenne Venäjälle tuo Suomeenkin suuria lääkeväärennöseriä, mutta lainsäädännön heikkouden vuoksi viranomaisten on hankala puuttua tilanteeseen.

Toisaalta Suomessa takavarikoitiin viime vuonna väärennettyjä Viagra-tabletteja eniten Euroopassa.

Toistaiseksi kiinnijäämisen riski tablettitehtailusta ja väärien lääkkeiden kaupasta on pieni ja rangaistukset vähäisiä, vaikka kyseessä on huumekauppaa yli kymmenen kertaa tuottoisampi rikollinen bisnes..

Suomessa viranomaiset ovat havahtuneet vasta nyt hakemaan tehokkaampia keinoja, joilla vaaralliset lääkkeet pidettäisiin pois kansalaisten ulottuvilta. Lainsäädännössä ei lääkeväärennöksiä vielä tunneta, sanoo Lääkelaitoksen valvontaosaston yliproviisori Sami Paasikoski. EU:ssakin herättiin asiaan vasta viime vuonna, kun markkinoille ilmaantui lääkeväärennös jo ennen alkuperäislääkettä.

Lääkealan keskuudessa asiaa on käsitelty ensimmäistä kertaa laajemmin Farmasian päivillä tänään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.