Viro pitää kiinni tiukentuneesta passikäytännöstään

Viro vaatii jatkossa poikkeuksetta oman ulkomaanpassin kaikilta vähintään 7-vuotiailta maahantulijoilta.

Tähän mennessä lapset ovat 15 ikävuoteen saakka päässeet Viroon vanhempiensa passissa olevalla merkinnällä. Uusi käytäntö tulee Viron mukaan voimaan heti.

Laki astui Virossa voimaan jo vuoden 2000 alusta, mutta Suomen osalta sitä ryhdyttiin soveltamaan vasta viime viikolla. Viron Helsingin suurlähetystön vaitelias edustaja kiikutti asiasta virallisen tiedon Suomen ulkoministeriöön vain muutama tunti sitten.

Laivayhtiöt pelkäävät, että uusi tiukka linja pudottaa matkustajamääriä.

Viron rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan rajalain avulla pyritään estämään alaikäisten salakuljetus ja lapsikaappaukset.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 06.08.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.