Viron metsäpaloista savua Etelä-Suomeen saakka

Itä- ja Keski-Uusimaan hätäkeskus sai aamulla kymmeniä soittoja savuhavainnoista, jotka paljastuivat olevan peräisin etelänaapurin laajoista maastopaloista.

Viron etelä- ja itäosissa parin viime päivän aikana riehuneista metsä- ja maastopaloista on kantautunut savua Suomenlahden yli Etelä-Suomeen asti. Itä- ja Keski-Uusimaan hätäkeskus ja paikalliset pelastuslaitokset Uudenmaan rannikolla saivat aamulla kymmeniä soittoja savusta.

Viime päivien kuuman ja kuivan kelin aikana Virossa on ollut Postimees-lehden mukaan jo parikymmentä metsä- ja maastopaloa. Baltian uutistoimiston BNS:n mukaan pahin tulipalo on polttanut jo 115 hehtaarin alueen Illukan kunnassa Itä-Virumaan maakunnassa. Myös Kuusalussa Harjun maakunnassa on palanut puolustusvoimien alueella noin 30 hehtaaria maastoa ja metsää.

Viron pelastusviranomaiset ovat antaneet metsäpalovaroituksen ja kieltäneet tekemästä tulta edes tulen tekoon varatuilla paikoilla. Sääennusteet lupaavat maahan jatkossakin kuumaa ja kuivaa säätä.

Itä- ja Keski-Uudenmaan hätäkeskuksesta kerrotaan, että savusta ilmoitti aamulla Suomen puolella parikymmentä soittajaa. Suomen viranomaisille ei Viron metsäpaloista oltu tiedotettu, joten ilmoitusten perusteella kaksi vapaapalokuntaa kävi tarkastamassa tilannetta Emäsalon kärjessä ja Epoossa. Lopulta meripelastuskeskuksen kautta selvisi, että savu on kulkeutunut lahden ylitse Pohjois-Virosta.

Hätäkeskuksesta muistetaan, että Viron tulipaloista on aiemminkin kantautunut tuulen mukana savua eteläiselle rannikolle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.