Viron-risteilyjen suosio laskenut

Suomalaiset tekivät viime vuonna 5,3 miljoonaa vapaa-ajan ulkomaanmatkaa.

Viron-risteilyjen suosio laski viime vuonna, mutta päivämatkailu Viroon kiinnosti suomalaisia aiempaa enemmän. Viron-risteilyjen määrä putosi vuodessa 15 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Suomalaisten tekemien päivämatkojen määrä kuitenkin kasvoi viime vuonna kolmanneksella, ja kolme neljästä päivämatkasta tehtiin Viroon.

Viron ohella suomalaisille mieluisimmat ulkomaankohteet olivat viime vuonna Espanja, Ruotsi, Venäjä ja Kreikka. Näiden maiden suosio kuitenkin laski vuodesta 2004. Italia ja Latvia sen sijaan vetivät suomalaisia aiempaa enemmän.

Kaukomatkakohteista suomalaiset suuntasivat useimmin Yhdysvaltoihin ja Thaimaahan. Myös Kiina, Brasilia ja Intia kiinnostivat.

Suomalaiset tekivät viime vuonna 5,3 miljoonaa vapaa-ajan ulkomaanmatkaa. Matkoista noin 60 prosenttia sisälsi yöpymisen kohdemaassa. Risteilyjen osuus oli noin kolmannes. Loput olivat päivämatkoja. Viron jälkeen toiseksi eniten päivämatkoja tehtiin Ruotsiin ja kolmanneksi eniten Venäjälle.

Risteilyjen määrä väheni kaikkiaan seitsemän prosenttia. Ruotsin-risteilyt vähenivät kolme prosenttia.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin noin 20000:tä ihmistä. Tutkimuksessa on otettu huomioon vain vapaa-ajan matkat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.