Viron viinaralli vähentänyt Alkon myyntiä Helsingissä

Alkoholin tuonnin vapautuminen Virosta näyttää vähentäneen erityisesti pääkaupunkiseudun Alkojen myyntiä. Koko maan tilastoissa Alkon myynti on kuitenkin kasvanut alkuvuonna vajaat kymmenen prosenttia.

Alkoholin tuonti Virosta on vähentänyt Alkon myyntiä Helsingissä.

Alkoholin tuonnin vapautuminen Virosta näkyy Alkon myyntikäyrissä odotettua vähemmän. Koko Suomen myyntitilastojen valossa näyttää siltä, että Viron EU-jäsenyys on vähentänyt Alkon myyntiä toukokuussa vain maltillisesti. Tuonnin vapautumisesta huolimatta alkoholin myynti kasvoi alkuvuonna Alkon myymälöissä yhdeksän prosenttia. Alkon myyntiä on piristänyt etenkin alkoholin verotuksen lasku maaliskuussa.

- Vaikka myynnin kasvu on jonkin verran hidastunut, se ei ole vaikuttanut Alkoon kokonaisuutena. Ei ole minkäänlaista uhkaa siitä, että Alko vähentäisi myymäläverkkoaan, vakuuttaa Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotila.

Eniten vaikutuksia Viron myynnillä on Alkon myymälöissä pääkaupunkiseudulla. Helsingin seudulla veroalen tuoma kasvu onkin taittunut kokonaan. Viron EU-jäsenyys heijastuu myös Alkon lähiajan laajentumissuunnitelmiin, sillä Alko aikoo avata tänä vuonna vain seitsemän uutta myymälää. Vielä viime vuonna uusia myymälöitä perustettiin viisitoista.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 16.05.2004).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.