Mainos

Virpominen sekoitus kahta eri perinnettä

Tänään vietettävä palmusunnuntai saa jälleen pienet virpojat liikkeelle. Virpomisen ja vitsan palkaksi lapsille annetaan yleensä makeisia. 

Nykypäivän virpomisperinne on sekoitus karjalaisen siirtoväen virpomista ja Länsi-Suomen pääsiäislauantain lastenperinnettä, pikkunoitina kiertelyä. Aina silloin tällöin julkisuudessa onkin keskusteltu oikeista ja vääristä virpojista ja virpomistavoista. 

Kristillisessä perinteessä palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko. Kristinuskon mukaan Jeesus ratsasti palmusunnuntaina Jerusalemiin, ja ihmiset heittivät hänen eteensä palmunoksia. Pohjoisessa palmunoksat on korvattu pajunoksilla. 

Virvonta on alun perin ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä siunaava palmusunnuntain perinne. Kirkossa siunatuilla pajunoksilla virvottiin sukulaisia ja perheenjäseniä. Virvonta tehtiin Jeesuksen palmunoksatervehdyksen muistoksi. 

Länsi-Suomessa virvontaa ei vanhastaan harrastettu.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.