Vitsaili romaneista Twitterissä – nettipoliisille moitteet

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on moittinut nettipoliisi Marko "Fobba" Forssia Twitterissä kerrotusta, asiattomasta romanivitsistä.

Kantelun tekijä oli pyytänyt oikeusasiamiestä tutkimaan, toimiko ylikonstaapeli Forss romanivitsin kertoessaan poliisilain hengen vastaisesti. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja piti ratkaisussaan viestiä huonosti harkittuna ja totesi, että poliisin tulee toimia siten, ettei asenteellisuudesta herää perusteltuja epäilyjä.

Hän korosti myös, että vaikka Forss lähetti viestinsä yksityishenkilönä, hän on nettiympäristössä niin tunnettu, että voi olla vaikeaa erottaa, milloin hän kirjoittaa yksityishenkilönä ja milloin poliisimiehenä. Vaikka poliiseilla on sananvapaus, laki velvoittaa käyttäytymään myös yksityiselämässä niin, ettei luottamus poliisiin vaarannu.

Myös poliisilaitoksen lausunnossa katsotaan, ettei viesti ollut sopiva, koska virkamieheltä vaaditaan korostettua asiallisuutta.

Ylikonstaapeli itse totesi vastauksessaan, että osittain ymmärtää tulkinnan viestistä romaneita leimaavana, mutta hänen mielestään tämä kertoo enemmän kuulijan omista ennakkoluuloista tai itsensä esille tuomisen tarpeesta.

Apulaisoikeusasiamies ei ryhtynyt asiassa muihin toimenpiteisiin.

Forss pohti tänään Twitterissä, miten moitteet vaikuttavat hänen toimintaansa.

– Vaikuttaa ainakin siten, että siviiliminä on virallisesti hävinnyt. Täytyy pitää asialinja ja pidättäytyä suunsoitosta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.