Voimakas tuuli katkoi sähköjä

Ajoittain myrskyksi voimistunut tuuli aiheutti lukuisia sähkökatkoksia tänään Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla. Puhurin uskotaan voimistuvan huomenna entisestään jopa vaarallisen voimakkaaksi.

Huomiseksi Suomeen povatun kovan myräkän alkusoitto ravisteli tänään etelä- ja lounaisrannikkoa. Ajoittain myrskyksi kohonnut tuuli aiheutti sähkökatkoksia Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla. Fortumin verkkoalueella niistä kärsi pahimmillaan 4000 taloutta muutaman tunnin ajan.

E.ON Finland kertoi Pohjois-Kirkkonummen sähkökatkoista, jotka vaikuttivat puolen päivän aikaan 640 asiakkaaseen.

Helsingin ja Tallinnan väliset nopeat laivat pysyivät huonossa kelissä sataman suojassa, ja Silja Opera -risteilylaiva päätti lykätä tämän illan lähtöään Pietarista Helsinkiin ainakin huomisaamuun.

Ilmatieteen laitoksen mukaan voimakas myrsky saapuu eteläiseen Suomeen huomenna. Lounaistuuli puhaltaa kovaa lähinnä Uudellamaalla, Itä-Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Varsinais-Suomessa.

Tuuli on niin voimakas, että se voi aiheuttaa tuhoja. Ilmatieteen laitoksen mukaan merialueilla tuuli voi yltyä puhaltamaan 25 metrin sekuntivauhdilla. Maallakin tuuli saattaa puhaltaa pahimmillaan 15-16 metriä sekunnissa. Kovimman myräkän odotetaan iskevän maalle iltapäivällä.

Myrsky johtuu merellä illalla syntyneestä uudesta matalan osakeskuksesta, jonka arvioidaan liikkuvan eteläisen Suomen yli huomisen aikana.

Huomisen myrskyn uskotaan olevan puuskainen. Tuuli voi jopa yltyä puuskissa vaarallisen voimakkaaksi. Taustalla puhaltaa kylmä pohjoistuuli. Tuulen ennustetaan alkavan heiketä keskiviikkoaamuna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.