VR: Junaliikenne palaa normaaliksi ylihuomenna

Junaliikenne muuttuu jälleen normaaliksi maanantaiaamuna, kertoo VR. Juna-aikataulut ovat kärsineet viikko sitten Vantaan Rekolassa tehdystä tuhotyöstä.

VR kuitenkin arvioi, että lähi- ja kaukojunat voivat olla ensi viikolla myöhässä muutaman minuutin, koska junat ajavat Rekolan kohdalla hitaammin korjaustöiden vuoksi. Liikenneviraston mukaan radan turvalaitteet saadaan kuntoon juhannukseen mennessä.

VR kertoo, että tänä viikonloppuna pääkaupunkiseudun lähiliikenne kulkee normaalien aikataulujen mukaan. Kaukoliikenteessä Helsingin ja Tampereen välillä perutaan tänään neljä junavuoroa ja huomenna viisi.

Intercity 2 Tampereelta Helsinkiin klo 17.07 kulkee huomenna aiemmasta tiedosta poiketen normaalisti.

VR arvioi, että Rekolan tuhotyön vuoksi lähiliikenteen myöhästymiset ovat olleet pääosin muutamia minuutteja kuluneen viikon aikana. Kaukoliikenteen myöhästymiset ovat olleet puolestaan keskimäärin 10 minuuttia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.