VR:n junamyöhästelyt siirtävät jo aamun kokouksia

Junien runsaat myöhästymiset käyvät työnantajan ja työntekijän kukkarolle. Ruuhka-aikojen myöhästymisistä johtuvia kustannuksia ei voida kattavasti laskea, sillä VR ei suostu kertomaan myöhästymistietoja ruuhka-ajoilta eikä mistään tietystä junasta.

Yhden junallisen esimerkiksi kolmen vartin myöhästyminen voi kuitenkin maksaa menetettyinä työtunteina tuhansia euroja.

Lisäksi junien myöhästelyt ovat etenkin pääkaupunkiseudun liikenteessä jo niin vakavia, että työssä käyvien ajankäyttö on muuttunut. Epätäsmällisyys on muuttanut esimerkiksi palaverikäytäntöjä. Palaverit sovitaan vasta aamupäivälle, jotta kaikki osallistujat ehtisivät paikalle.

VR aikoo parantaa ruuhka-aikojen myöhästymisten seurantaa. Nykyiset tilastot kaunistelevat totuutta ruuhka-aikojen osalta, sillä niihin lasketaan koko päivän keskiarvo.

VR aikoo lähiaikoina myös pohtia Kuluttajaviraston kanssa myöhästymiskorvauksia. Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaan VR:n pitäisi maksaa hyvitystä kuukausilipun hinnasta myös lähiliikenteessä, jos junat myöhästelevät merkittävästi. VR on kieltäytynyt maksamasta hyvitystä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.