VR:n lähijunia peruttu huomiseen asti

VR vähentää lähijunaliikennettä ainakin huomiseen puoleen päivään asti. Ennakkoon tehdyllä päätöksellä halutaan taata liikenteen sujuvuus. Kaukoliikenteen junat ajetaan normaalisti.

Kaikki Helsingin ja Saunakallion välillä kulkevat G-junat on peruttu. Myös kaikki E-junat Helsingin ja Kauklahden välillä on peruttu. Helsingin ja Leppävaaran välillä kulkee kolme A-junaa tunnissa suuntaansa. Helsingin ja Vantaankosken välillä kulkee kolme M-junaa tunnissa suuntaansa.

Lisäksi ruuhka-aikoina tiistaina iltapäivällä klo 15.00-18.00 ja keskiviikkoaamuna klo 6.00-8.30 kaikki I-junat Helsingin ja Tikkurilan välillä on peruttu. Helsingin ja Keravan välillä K-junat liikennöivät N-tunnuksin. N-junia kulkee kymmenen minuutin välein suuntaansa. Junat pysähtyvät kaikilla väliasemilla.

Kaikki Karjaan ja Helsingin välillä kulkevat Y-junat pysähtyvät poikkeuksellisesti myös Kauklahdessa ja Espoossa.

U- ja S-junat Helsingin ja Kirkkonummen välillä kulkevat normaalisti, samoin R- ja H- sekä tunnuksettomat lähiliikennejunat Helsingin ja Riihimäen välillä. Myös Z-junat välillä Helsinki-Lahti kulkevat normaalisti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.