VR:n lippu-uudistus starttaa keskiviikkona

VR käynnistää vaiheittain toteutettavan junalippujen hinnoittelu-uudistuksen huomenna.

Yhtiö lupaa muun muassa lisätä tarjouksia.

VR ottaa repertuaariinsa ennakkoon myytävät liput, joiden yhtiö lupaa olevan tavallisia lippuja edullisempia

Junavuoron hinnoitteluun vaikuttaa vastaisuudessa junapaikkojen kysyntä.

Tavanomaista lippua edullisemman ennakkolipun voi ostaa verkkokaupasta aikaisintaan 60 päivää ja viimeistään viikko ennen junan lähtöä.

VR uudistaa muutenkin verkkopalveluitaan. Vast' edes VR:n sivuilta voi hankkia mm. Venäjälle menevien junien lippuja.

Verkosta voi myös itse valita matkalleen haluamansa istumapaikan. Myös polkupyörän ja lemmikkieläinten liput saa ostettua verkosta.

Uudistuksen jälkeenkin lapset, opiskelijat ja eläkeläiset saavat totutut 50 prosentin alennukset matkoihinsa.

Lehdistöalennukset VR on lopettanut.

Uudistuksen vuoksi palveluasemat avataan tuntia tavallista myöhemmin keskiviikkona.

VR kehottaa matkalle lähteviä varaamaan lipunostoon enemmän aikaa kuin aiemmin. Otaksuttavasti eniten keskiviikkona kuormittuu VR:n verkkokauppa, kun jopa puolet normaalihintaista lippua halvempi ennakkolippu tulee myyntiin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.