VR:n radiopalvelu ei kaatunut tekijänoikeusmaksuihin

Radion kuuntelu VR:n junissa loppuu lähinnä korjauskustannusten takia. Radiolaitteiden korjaukset maksavat yhtiölle vuosittain jopa 200 000 euroa. Sen sijaan tekijänoikeusmaksut maksavat yhtiölle vain joitain kymmeniätuhansia euroja.

- Ei tämä kovin kallista yhtiölle ollut, mutta kannattamatonta. Jos käyttäjiä radioille olisi ollut enemmän, emme olisi niistä luopuneet, sanoo kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen.

Radiopäätteet ilmestyivät VR:n juniin 1990-luvun lopulla ja viime vuosina vain puoli prosenttia matkustajista on kuunnellut radiota matkallaan.

- Omat musiikkisoittimet sekä kannettavat DVD-soittimet ja tietokoneet ovat vieneet markkinat radiolta, Vanhanen arvioi.

Kokonaan radioista ei kuitenkaan luovuta: yöjunissa käsinojaradiot säilyvät. VR:n juuri tilaamiin 40 junaan radioita ei kuitenkaan rakenneta.

- Radiokustannukset ovat tähän asti pysyneet maltillisina, mutta niiden asentaminen uusiin vaunuihin olisi ollut valtavan kallista kysyntään nähden, Vanhanen sanoo.

Maksut ovat yllättävän halpoja

Harvoille yrityksille tekijänoikeusmaksut ovat nykyisin suurikaan rasite. Esimerkiksi 50-paikkainen ravintola maksaa tekijänoikeusjärjestöjen Gramex- ja Teosto-maksuja yhteensä 35 euroa kuussa. Summalla saa soittaa radiota ja levyjä niin paljon kuin sielu sietää.

Linja-autoissa ja takseissa tekijänoikeusmaksuja kertyy kuukaudessa noin viisi euroa. Kampaamoissa ja muissa pienissä liikkeissä selviää parilla kympillä kuukaudessa.

Monet kunnat ovat tehneet Teoston ja Gramexin kanssa kuntasopimuksen, joka maksaa kunnalle vuosittain noin 17 senttiä asukasta kohti. Näin esimerkiksi 20 000 asukkaan kaupungissa musiikkia saa soittaa noin 3 500 eurolla. Musiikkia on silloin luvallista soittaa kaikissa kunnan yksiköissä, kuten terveyskeskuksissa, vuodeosastoilla, hammashoitoloissa ja kunnanvirastoissa.

- Musiikki on helppo ja edullinen tunnelmankohottaja paikoissa, joissa katsotaan, että sillä voi asiakasviihtyisyyttä lisätä, luonnehtii Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira.

Yritykset tietävät maksuista

Tekijänoikeusmaksut aiheuttavat muutenkin vain harvoin ongelmia yrityksille. Lauri Kairan mukaan pienetkin yritykset ovat oppineet maksamaan esimerkiksi radion soittamisesta.

- Kyllä yrittäjät sen nykyisin hirveän hyvin tietävät, että musiikki on tuote siinä missä muutkin, Kaira kertoo.

Gramex tekee tarkastuksia yrityksiin, jotka soittavat musiikkia tiloissaan. Rikkeitä paljastuu harvoin.

- Meillä on alue-edustajia, jotka kiertävät uusissa yrityksissä. Silloin kerromme musiikkien käyttömaksuista ja muista käytännön asioista. Yhä vähemmän on tapauksia, ettei maksuista tiedettäisi etukäteen mitään, Kaira kertoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.