VR on vielä vaitonainen lippuhintojen alennuksista

VR aikoo vastata kaukojunien lippuhintojen alennuksella kilpailuun, joka alkoi bussiliikenteen markkinoiden vapautumisella vuosi sitten.

Aikatauluja tai muita yksityiskohtia ei vielä VR:stä kerrota, mutta syksyn aikana yhtiö jatkaa tarjouskampanjoita ja etsii niiden avulla uutta pysyvää hintatasoa suosituimmille reiteille.

Bussiyhtiöt eivät kilpailun kiristymisestä hätkähdä, kerrotaan Matkahuollosta ja halpayhtiö Onnibusista. Taustalla on luottamus siihen, että halvemmat hinnat houkuttelevat lisää uusia matkustajia joukkoliikenteeseen esimerkiksi auton ratista.

– Kun kilpailu aukesi linja-autoliikenteen vapauttamisen jälkeen, on ollut selvää, että siihen pitää vastata, summaa VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

Tätä on jo toteutettu esimerkiksi kesän isoilla tarjouskampanjoilla.

Matkahuollon toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju ei harmittele kilpailun kiristymistä, vaan kertoo olevansa tyytyväinen joukkoliikenteen näkyvyyden kasvuun julkisuudessa.

– Bussilla matkustaminen on alkanut kiinnostaa enemmän. Vuoroihin on saatu uutta tarjontaa ja hinnoittelua. Sitä kautta myös kaikki kaukoliikenteen toimijat ovat joutuneet miettimään omia toimintamallejaan. Tämä koskee niin junia, busseja kuin osittain lentoliikennettäkin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.