VR-Rata lomauttaa 3 000 työntekijää

VR:n radanrakennus- ja kunnossapitoyhtiö VR-Rata lomauttaa kaikki 3 000 työntekijäänsä kuluvan vuoden aikana viikoksi. Lisäksi yhtiössä harkitaan noin sadan hengen irtisanomista tänä vuonna.

VR-Radan johto selittää lomautuksia ja irtisanomisia tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä.
Heikentynyt kannattavuus johtuu rataverkon kunnostukseen käytettävien määrärahojen supistumisesta.

VR-Radan toimitusjohtaja Teuvo Sivunen sanoo Helsingin Sanomissa, että valtion budjetissa ratojen kunnostusvaroja on vähennetty viime vuodesta noin 200 miljoonaa markkaa. Vähennys johtuu Sivusen mukaan siitä, että rahaa menee muihin ratatöihin, kuten pääkaupunkiseudn rataverkkoon. VR-Radan perinteisintä työaluetta on ollut vanhojen ratojen kunnostus.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.