Vrouw Mariasta uusi arkistolöytö

Vrouw Maria -laivan haaksirikosta pelastettua lastia myytiin aikoinaan huutokaupassa Pietarissa. Myyntiin tarjottiin tuolloin 14 astiaa vahingoittunutta kahvia, joka on pelastettu Turun lähellä haaksirikkoutuneesta laivasta, jonka kapteeni on Raymond Laurenz. Vrouw Maria upposi Nauvon vesillä syysmyrskyssä vuonna 1771.

Vrouw Maria

Tiedot huutokaupasta kaivoi esiin Suomen merimuseon tutkija Ismo Malinen. Hän löysi loppukesästä Helsingin yliopiston kirjaston mikrofilmeiltä 17.huhtikuuta 1772 ilmestyneen St. Peterburgische Zeitung -lehden numeron, jossa kerrotaan saman kuun 28. päivänä pidettävästä huutokaupasta.
Saksankielinen lehti oli suunnattu lähinnä Pietarin kauppiaille. Siinä kerrottiin maailman ja kaupungin uutisten ohella myös tulevista huutokaupoista. Tuolloin huutokaupattiin mm. taloja ja irtaimistoja sekä Pietarin lähistöllä haaksirikkoutuneita aluksia ja niiden lastia.
Hollantilaisen Vrouw Marian kapteeni Raymond Laurenz teki haaksirikon jälkeen meriselityksen Turun käräjäoikeuteen. Sen liitteessä hän luetteloi, mitä laivan lastista ehdittiin pelastaa ennen uppoamista. Kapteeni kertoi muun muassa, että 19 astiaa kahvia saatiin turvaan. Pietarissa myydyt 14 astiaa lienevät osa tätä erää.

Lastiluetteloa etsitään

Suomen merimuseo pyrkii edelleen selvittämään, löytyykö esimerkiksi Venäjän arkistoista tai Amsterdamista Vrouw Marian täydellistä lastiluetteloa. Laiva kuljetti keisarinnalle Katariina Suurelle arvolastia, johon mahdollisesti kuului kolmisenkymmentä maalausta 1500- ja 1600-luvulta. Näistä tauluista kuusi pelastui haaksirikossa.
Vrouw Marian hylyn löysivät harrastajasukeltajista koostuvan Pro Vrouw Maria - yhdistyksen jäsenet kesäkuussa 1999. Merimuseo tutki hylkyä kahden viikon ajan viime kesänä. Laivan lastiin ei viime kesänä kajottu, vaan tarkoituksena oli dokumentoida video- ja valokuvin hylky mahdollisimman tarkasti ensi kesän jatkotutkimuksia varten.

Mahdollisesti snaupriki

Sukelluksia johtanut tutkija Matias Laitinen arvioi, että kaksimastoisen aluksen tyyppi on todennäköisesti snaupriki.
-Takilan rakenteet tarkentuivat sukellusten yhteydessä, sillä lähes kaikki mastorakenteet makaavat pohjassa laivan vierellä, hän sanoo.
Opetusministeriön asettama selvitysmies Pekka Honkanen suositteli viime kevään raportissaan, että perustutkimusten jälkeen hylky nostattaisin ja että konservoinnin jälkeen se asetettaisiin esille. Hylky sijoitettaisiin Helsingin Hernesaareen perustettavan uuden merimuseon yhteyteen. Toistaiseksi tämä hanke on kuitenkin keskeneräinen ja sen toteutuminen riippuu rahoituksen järjestymisestä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.