VTT: Polttoaineen kulutuserot selviävät vasta laboratoriossa

Henkilöauton polttoaineenkulutuksen testaaminen normaalioloissa liikenteen seassa on VTT:n erikoistutkija Juhani Laurikon mukaan mahdotonta. Luotettavammat tulokset saadaan laboratoriotutkimuksissa. Laboratorio-oloissakin tuloksissa voi olla vaihtelua puolesta prosentista prosenttiin.

VTT:n tutkimuksessa käytetyt bensiinit haettiin aivan tavalliselta bensa-asemalta. Laboratoriossa selvitettiin polttoaineiden etanolipitoisuudet, ja todettiin polttoaineiden täyttävän asetetut laatuvaatimukset.

Itse tutkimuksessa käytettiin muun muassa kylmäkäynnistyskoetta.

Polttoaineen kulutusta testatessa laboratorion lämpötila oli +23 astetta, ja tässä lämpötilassa moottori myös käynnistettiin. Ennen kokeen aloittamista auto oli ollut kyseisessä lämpötilassa 12 tuntia.

Kokeessa pystyttiin myös simuloimaan liikenteessä tapahtuvia tilanteita, jotka kuormittavat moottoria. Auton vetäviin pyöriin pystyttiin esimerkiksi luomaan samanlaista vastusvoimaa kuin normaalissa liikenneajossa.

VTT:n tutkimuksessa oli mukana eri-ikäisiä ja erimerkkisiä autoja. Polttoaineen kulutus vaihteli automerkin ja auton iän mukaan.

Tutkimus koostui kokonaisuudessaan lukuisista eri tekijöistä, ja niiden satunnaisvaihteluiden summana syntyi eroavuutta tuloksissa, vaikka polttoaine olisi ollut samaakin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.