Mainos

VTV: Työllistämistuen seuraaminen ontuu

VTV:n mukaan tukityöllistämisen tarkoituksena on lähinnä ehkäistä syrjäytymistä. Onnistumisen seuranta puuttuu kuitenkin kokonaan.

Työvoimahallinto seuraa työllistämistuen vaikutuksia varsin heikosti. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) selvityksen mukaan seuranta on puutteellista erityisesti siinä, miten tuella työllistäminen tepsii syrjäytymisvaarassa oleviin.

VTV:n mukaan on selvää, että suuri osa tukityöllistämisestä katkaisee työttömyyden vain väliaikaisesti ja että sen tarkoituksena on lähinnä ehkäistä syrjäytymistä. Vaikutusta syrjäytymisen estämiseen ei kuitenkaan millään tavalla mitata.

Tarkastusvirasto esittääkin, että tukityöjaksot jatkossa räätälöitäisiin nykyistä yksilöllisemmin: työn pitäisi vastata työttömän tarpeita ja sisältää mahdollisesti myös koulutusta.

Työllistämistuki on rahaa, jota työvoimatoimisto voi myöntää yrittäjälle, kunnalle tai valtiolle työttömän ihmisen palkkaamiseksi. Tuella on viime vuosina työllistetty määräajaksi noin 35 000 ihmistä vuodessa. Suurin työllistäjä on ollut yksityinen sektori.

Työllistämistukitoimintaan käytetään vuosittain noin 260-270 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.