Vuoden kaupunginosa on valittu - voitto Helsinkiin

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Roihuvuoren vuoden 2010 kaupunginosaksi tänään.

Valtakunnallisen tunnustuksen taustalla ovat alueen asukkaiden aktiivisuus ja yhteisöllinen kylähenki sekä innostus oman alueen kehittämiseen. Kunniapalkinnon otti vastaan Joensuussa Kotiseutupäivillä tänään seuran puheenjohtaja Veijo Lehto.

Aktiivista asukastoimintaa ja tapahtumia

Vuoden 2009 elokuussa Roihuvuoressa järjestettiin ensimmäisen kerran Kyläjuhlat, jotka onnistuivat yli kaikkien odotusten. Tapahtumakokonaisuus käsitti lopulta lähes 50 erilaista, kaikille ikäryhmille suunnattua kulttuuritilaisuutta, jotka muodostivat 7 prosenttia koko Helsingin Taiteiden yön tarjonnasta.

Tänä vuonna Kyläjuhlat järjestetään toisen kerran elokuun lopulla. Päätapahtumapaikkana toimii illalla Japanilaistyylinen puutarha, joka valaistaan kymmenin tervapadoin, värivaloin ja vedenalaisin valoin.

Japanilaistyylinen puutarha on Roihuvuoren keskeinen ja tunnettu kohde, jota tullaan katsomaan kauempaakin. Vuonna 2006 perustettiin lisäksi Kirsikkapuisto ja nyt Roihuvuoressa kasvaa yli 200 kirsikkapuuta, mikä on suurin keskittymä Suomessa – kirsikkapuut ovat tärkeä osa alueen maisemaa ja identiteettiä.

Kirsikkapuiston ympärille on syntynyt myös aktiivista toimintaa. Aina toukokuussa puistossa vietetään monikulttuurista hanamia eli kirsikankukkien katselujuhlaa, jonne kokoontuu vuosi vuodelta kasvava määrä helsinkiläisiä sekä Suomessa asuvia japanilaisia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.