Vuoden uutisjuttu 2010: 22 jännityksen tuntia

Elokuun 6. päivä se alkoi. Se tarjosi meille jännitystä, draamaa ja suuria tunteita - lähes saippuaoopperan tavoin.

Piinaa ja odottelua kesti lopulta 69 päivää, ja loppuhuipennustakin 22 tuntia, mutta lopulta kaikki päättyi onnellisesti. Ei siis mikään ihme että näistä aineksista syntyi Vuoden uutisjuttu 2010: Chilen kaivosmiesten pelastusoperaatio.

33 kaivosmiehen huikea pelastustarina keräsi lukijoiden äänistä noin 13 prosenttia. Chilen kaivosmiesten kohtalon kiinnostavuus näkyi myös MTV:n Katsomossa, jossa pelastusoperaatiota seurattiin ennätysvilkkaasti. Suoraa nettilähetystä ja siitä leikattuja uutisvideoita käynnistettiin kaikkiaan yli puoli miljoonaa kertaa.

Muistatko vielä mitä kaikkea tapahtui? Kaikki uutiset Chilen pelastusoperaatiosta

Kuin tuhka tuuleen

"Islannissa satoja ihmisiä on evakuoitu tulivuoren purkauksen edellä, kertoo poliisi. Evakossa on yli 700 ihmistä.Tulivuori purkautuu parhaillaan eteläisellä Eyjafjalla-jäätiköllä. Tulivuoresta nousee savua, ja purkaus on asiantuntijoiden mukaan toistaiseksi pieni."

Näin "pienenä" se alkoi. Mutta lopulta tapahtumasta kehittyi kuitenkin jotain ihan muuta: ilmoille pöllähti tuhkapilvi, joka lamautti lähes koko Euroopan lentoliikenteen. Koneet seisoivat, rahaa paloi ja ihmiset keräilivät vaihtoehtoisia kimppakyytejä kotiin päästäkseen. Lähes jokainen tunsi jonkun, joka ei päässytkään kotiin tuhkapilven takia.

Ei siis ihme, että Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttama tuhkakaaos nousi Vuoden uutisjuttu 2010-äänestyksessä toiseksi merkittävimmäksi uutiseksi. Lukijaäänestyksessä uutisointi tuhkakaaoksesta keräsi noin 10 prosenttia kaikista äänistä.

Jaffaliguuguu vai mikä se oli - lue kaikki tuhkakaaoksesta.

Sinivalkoinen ääni vaikeni

Kari-Tapion kuolema oli MTV3:n uutisten lukijoiden mielestä viime vuoden kolmanneksi mieleenpainuvin uutistapahtuma.

Suomalaisten suosikkilaulaja menehtyi yllättäen sairauskohtaukseen joulukuun alkupuolella.

- Hän lähti luomisvoimansa parhaimmassa vaiheessa taivaaseen, suri tuolloin ystäväänsä tuottaja Ilkka Vainio.

Myös tähden hautajaisista tuli erikoislaatuinen tapahtuma. Yleisö päästi nimittäin seuraamaan hautajaistilaisuutta kirkon pihamaalta.

Kaikkiaan Vuoden uutisjuttu 2010-äänestyksessä annettiin noin tuhat ääntä. Katso kaikki äänestyksessä olleet uutiset ja äänestysjakauma täältä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.