Vuoria: Suomalaisten eläkkeet turvassa

Kuva: Lehtikuva

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Matti Vuorian mielestä suomalaiset työeläkkeet eivät ole käyneet missään vaiheessa vakavaraisuuskriisin partaalla. Huomenta Suomen haastatteleman Vuorian mukaan muutama viikko sitten kehitys oli sen suuntaista, että sijoitussalkuissa oli pakko vähentää osakkeiden painoa.

Mm. talouslehdet uutisoivat, että työeläkeyhtiöt joutuivat paniikkiin ja ryhtyivät pakkomyynteihin. Vuoria ei usko, että missään työeläkeyhtiössä oli paniikkitunnelma pari viikkoa sitten.

Varma on Suomen suurin yksityisten alojen työeläkeyhtiö. Vuorian mukaan

- Tunnelma oli sillä tavalla vakava, että kansainväliset markkinat ja sitä kautta suomalainen pörssi oli erittäin voimakkaasti lyhyellä aikaa tullut alas, ja se kehitys jatkui. Vielä nytkin pörssien lukuja seurataan tarkasti. Viisautta oli ja on uskoa silmiään eikä toiveita Vuoria sanoo.

Vuoria myös tyrmää ajatuksen, että eläkerahastot olisivat keskeinen toimija koko rahoituskriisissä ja sen synnyssä. Vuorian mielestä eläkevarojen ohjaaminen kansainvälisesti pääomamarkkinoiden käytöön on jopa nerokas asia.

Järjestelmä läpinäkyvä

Matti Vuorian mielestä suomalainen yksityisen puolen työeläkejärjestelmä on erittäin toimiva ja hyvinkin läpinäkyvä. Eli eläkevaroja seurataan tarkasti.

Sekä työnantajien että työntekijöiden edustajat tarkastavat vuosittein työeläkemaksun määrän. 3/4 järjestelmästä rahoitetaan joka päivä työntekijöiltä perittävällä maksulla. Loppu tulee rahastoidusta varallisuudesta. Sijoitustoiminnasta saatuja varoja käytetään mm. puskurina. Vuorian mukaan sijoitustoiminnan heilahtelut eivät vaikuta eläkkeisiin lainkaan.

- Tärkeintä on, että on paljon suomalaisia jotka tekevät yksityisillä aloilla työtä, Vuoria sanoo.

"Sijoitustoiminta tarkasti säänneltyä"

Varma on suomen suurin yksityisten alojen työeläkeyhtiö. Vuorian mukaan varallisuus oli parhaimmillaan lähellä 30 miljardia euroa.

Eläkeyhtiöiden sijoitustoimintaan käytettävässä rahapotissa on Vuorian mukaan hyvin tarkka pohjasäännöstely, jonka perusteella laaditaan puskureita. Vakavaraisuussäännöstön mukaan paremmin sijoituksissa onnistunut saa ottaa suurempia riskeja ja toisinpäin. Riskinottolupa voidaan Vuorian mukaan ottaa pois myös kokonaan. Vuoria luottaa järjestelmään myös poikkeuksellisissa oloissa.

Vuorian mukaan riskejä on aina olemassa, kun puhutaan kansainvälisestä sijoitustoiminnasta, mutta eläkejärjestelmän riskit ovat hänen mielestään hyvin hallinnassa.

Varman toimitusjohtajan mukaan myöskään ajatus kaikkien suomalaisten työeläkeyhtiöiden rahojen keskittämisestä ei ole kehityskelpoinen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.