Vuosilomia on siirretty sairastelun takia odotettua vähemmän

Työntekijät ovat käyttäneet oikeutta siirtää vuosilomaansa sairastelun takia selvästi vähemmän kuin etukäteen arvioitiin. Tämä kesä on ensimmäinen, jolloin työntekijän ei ole tarvinnut käyttää yhtään vuosilomapäivää sairasteluun, jos lääkäri on kirjoittanut sairauslomaa. 

Erityisesti Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Yrittäjät olivat etukäteen huolissaan vuosilomalain muutoksen aiheuttamista kustannuksista, joiden arvioitiin olevan noin 200 miljoonaa euroa. 

– Nyt näyttää, että kustannukset jäävät selvästi tuon alle. Olen kesän jälkeen puhunut useiden isojen yritysten edustajien sekä isojen työterveyshuollon tuottajien kanssa, ja kaikkien viesti on sama: sairauslomatodistuksia ja lomansiirtoa on haettu selvästi vähemmän kuin odotettiin, Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijalääkäri Jan Schuck kertoo.

Lokakuun alusta lähtien vuosilomaa on voinut siirtää jo ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien, kun aiemmin se oli mahdollista vasta viikon sairastelun jälkeen.  Oikeus koskee lakisääteistä neljän viikon kesälomaa ja viikon talvilomaa. 

Lomaflunssaan ei haeta sairauslomaa

Elinkeinoelämän Keskusliitossa ei uskota, että työntekijät olisivat jättäneet käyttämättä lomasiirto-oikeutta tiedonpuutteen takia. 

–Voi olla, että suomalaisilla on yksinkertaisesti iso kynnys keskeyttää loma ja lähteä lääkäriin esimerkiksi mökiltä. Toisaalta kaikki eivät halua maksaa itse mahdollisesta yksityislääkärikäynnistä. On myös mahdollista, että työntekijä ei halua työnantajalta kielteistä julkisuutta siirtämällä lomaa melko vähäisen sairauden takia, EK:n asiantuntijalääkäri uskoo.

Katugalluppia varten Helsingissä pysäytetyt Tomi Haatanen ja Leena Soininen anoisivat vuosilomansiirtoa, jos sairastuisivat lomalla vakavasti, mutta flunssan takia he eivät sairauslomaa hae. 

–Se ei olisi moraalisesti oikein. Pieni flunssahan kuuluu normaaliin arkeen, Haatanen korostaa.

Sairauslomatarpeen arviointi haastavaa

Lomalla sairauslomaa voi olla vaikeampi saada kuin töissä ollessa. Lääkärikeskus Aavan työterveyslääkäri Antto Kajava on keskustellut kesän aikana noin kahdenkymmenen lomalla olevan potilaan kanssa, jotka ovat hakeneet sairauslomaa.

Kaikille hän ei ole kuitenkaan sairauslomaa kirjoittanut. 

– Esimerkiksi rakennusmies saisi kyllä sairauslomaa nilkan lievän venähdyksen takia, mutta vamma ei merkittävästi hankaloita rantaloman pitämistä, Kajava perustelee.

Kajava ja monet muut lääkärit pitävät lomalaisen sairauslomatarpeen arviointia kuitenkin haastavana. Arviointiin kaivattaisiin ohjeistusta.

– Työterveyslääkärillä on yleensä hyvä käsitys työn aiheuttamista vaatimuksista työntekijälle, mutta välillä on hankala arvioida, minkälaista toimintakykyä lomalla tarvitaan, Kajava painottaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.