Vuotokohta löytyi Nurmijärvellä

Nurmijärvellä Klaukkalassa vesilaitos on löytänyt eilen illalla sattuneen putkirikon vuotokohdan.

Rikkoutunut putken kohta löytyi Haikalan alueen lähistöltä. Nurmijärven Vesi on aloittanut putken korjaustyön. Työn arvioidaan valmistuvan klo 13.00 mennessä. Vedenjakelu palautuu normaaliksi noin klo 15.00 mennessä.

Nurmijärven Vesi eristi aamuyöllä osan verkostosta vikakohdan löytämiseksi.

- Alue on Klaukkalan pohjoisosassa. Lähinnä Nummimäen suuntaan oleva vesijohto ja sen varrella olevat kiinteistöt on eristetty vesijohtoverkostosta. Oletamme, että vika on tällä alueella, mutta sitä edelleen paikallistetaan, kertoi Nurmijärven Veden johtaja Ilkka Ojansivu kello 05 MTV:n uutisille.

Ilman vettä on yhä muutama sata taloutta.

- Pahimmillaan illalla ja yöllä pari tuhatta taloutta oli sellaisella alueella, jossa veden jakelu ei toiminut vesijohtojen kautta, vaan tälle alueelle jaettiin vettä vesisäiliöautoilla.

Kuntalaiset, säästäkää vettä!

Vesilaitos on saanut veden pumppauksella vesijohtojen paineen nousemaan ja vedenjakelun toimimaan osittain. Vesitorni on kuitenkin vielä lähes tyhjä ja pumppausta jatketaan vesitornin täyttämiseksi. Kuluttajia suositellaankin välttämään runsasta veden käyttöä aamun aikana.

Vesilaitos jatkaa veden jakelua säiliöautoista Klaukkalan linja-autoasemalla ja Mäntysalon koulun piha-alueella.

- Jakelua jatketaan siltä varalta, jos kaikille ei vesi riitä. Voi olla, että korkeimmilla paikoilla olevissa taloissa, esimerkiksi kerrostalojen yläkerrassa veden paine ei aivan riitä, Ojansivu tarkentaa.

Veden tulo voi aiheuttaa pauketta

Nurmijärven Vesi huomauttaa, että veden tulon palautuessa hanoista voi kuulua pauketta, mikä johtuu vesijohdoissa olevasta ilmasta.

Lisäksi veden värissä voi olla sameutta, mikä aiheutuu virtauksien muuttumisesta vesijohdoissa. Tällöin vettä on syytä laskea hanasta, kunnes se selkiää.

Illalla kello seitsemän aikaan sattunut putkirikko katkaisi veden tulon parilta tuhannelta kiinteistöltä ja arviolta 6000-7000 ihmiseltä.

Vesilaitos tiedottaa tilanteen etenemisestä Nurmijärven kunnan internetsivuilla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.