Wallin: Muusikkojen verotusta korjattava

Kulttuuriministeriössä tekeillä oleva verouudistus tasaisi muusikkojen verotuksen suurta vuosivaihtelua.

Kulttuuriministeri Stefan Wallin (r.) haluaa korjata muusikkojen verotusta.

Wallin kertoo Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa suunnittelevansa niin sanottua säätiömallia muusikkojen verotuksen tasaamiseen.

- Muusikot saattavat joinakin vuosina saada suuriakin tekijänoikeuspalkkioita esimerkiksi äänilevyistä. Jonain toisena vuotena taas heidän tulonsa voivat jäädä hyvinkin pieniksi, Wallin sanoo.

Hänen mukaansa uudistuksella loivennetaan verotuksen suurta vaihtelua.

Wallin kertoo myös haluavansa panostaa kulttuurin vientiin. Suomi vie popmusiikkia 30 miljoonan euron edestä vuodessa, kun Ruotsin vastaava summa on 700 miljoonaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.