Wallinheimo närkästytti puheillaan oppositiojohtajien sairauslomista

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) on nostattanut paheksuntaa tavasta, jolla hän puuttui oppositiojohtajien sairauslomiin eduskunnan liikuntakeskustelussa.

Wallinheimo pahoitteli aluksi, miten monet pitävät liikuntaa toisarvoisena, vaikka sen lisäämisestä olisi apua niin talouden vauhdittamiseen kuin syrjäytymisen estämiseenkin.

- Vastaavasti on päivänselvää, että jos suomalaisten liikkumattomuudesta johtuva jaksamisvaje jätetään huomioitta, meidän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus on vaarassa, hän jatkoi.

Wallinheimon mukaan tämä koskee tällä hetkellä myös eduskuntaa.

- Tälläkin hetkellä molemmat oppositiojohtajamme ovat valitettavasti sairauslomalla, hän sanoi.

Keskustan Eeva-Maria Maijala ja Arto Pirttilahti paheksuivat Wallinheimon puhetta.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jäi sairauslomalle kuukausi sitten, kun hänellä todettiin keuhkoveritulppa jo toistamiseen puolen vuoden sisällä.

Perussuomalaisten Timo Soini on parhaillaan viikon pituisella sairauslomalla nilkan nivelsiteen rikkoutumisen vuoksi. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.