Winter is coming: Talvi tulee todennäköisesti ensi keskiviikkona – luvassa lunta ja hyytäviä myrskytuulia

Talvi alkaa todennäköisesti ensi keskiviikkona, kertoo MTV:n meteorologi Pekka Pouta. Kauniita kinoksia ja yhtenäistä lumipeitettä ei kuitenkaan kannata odottaa kaikkialle. Alkuviikon jälkeen tuuli saa pikkupakkaset tuntumaan erityisen hyytäviltä.

Autoilijoiden on syytä ryhtyä suunnittelemaan talvirenkaiden vaihtoa, sillä säät kylmenevät vähitellen ensi viikonlopun aikana. Sunnuntaina etelässä ollaan todennäköisesti vain pari astetta plussan puolella.

Ensi viikolla tiistain ja keskiviikon aikana Atlantilta siirtyy Suomea kohti matalapaineen alue, joka tuo mukanaan runsaita lumisateita. Meteorologi Pekka Pouta kertoo, että lumisateet yltävät ainakin Etelä-Suomeen, mutta mahdollisesti myös maan keskiosiin.

Vaikka etelässä voi tulla hetken myös vettä, loppuosa on sateista lunta. 

– Täysin yhtenäistä lumipeitettä ei ole odotettavissa, mutta kaikki mikä sataa on joko räntää tai lunta.

Sateiden jälkeen on odotettavissa pikkupakkasia. Alkuviikon jälkeen merellä jopa myrskylukemiin yltyvät tuulet saavat pikkupakkasetkin tuntumaan kuitenkin erityisen purevilta.

– Tiistain ja keskiviikon jälkeen tuulee ilkeästi ja navakasti Pohjois-Venäjältä päin.

Talviselle säälle ei näy varmaa loppua. 

Viime vuonna Pekka Pouta kertoi talven saapumisesta suositun Game of Thrones -tv-sarjan hahmoksi sonnustautuneena. Katso video alta:  


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.