Yhä useampi eläkeläinen töissä

Suomalaisten työskenteleminen eläkkeellä on lisääntynyt nopeasti. Yksi syy kehitykseen on taannoinen eläkeuudistus, joka kartuttaa eläkettä reilusti, mikäli työnteko jatkuu 63 ikävuoden jälkeen. Moni eläkeläinen kokee myös työnteon tuovan mielekkyyttä elämään, mutta osa tekee töitä puhtaasti lisäansioiden vuoksi.

Perushoitaja Salme Laukkonen pääsi eläkkeelle jo kuusi vuotta sitten, mutta vain ensimmäinen vuosi kului kokonaan eläkepäivistä nauttien. Myöhemmin työ on maittanut.

- Olen aina tykännyt työstä. Jos en tee tätä, teen sitten jotain muuta.

Hoitoalalla eläkeläisten työpanos etenkin sijaisina on korvaamaton.

Tilaston mukaan peräti 11% eläkeikäisistä tekee töitä.

Lamavuosien jälkeen eläketyötä pidettiin jopa moraalisesti arveluttavana, kun moni työikäinen oli vailla työtä. Nyt asenteet ovat muuttuneet ja eläkeläisten toivotaan helpottavan työvoimapulaa. Eläketyö onkin mieluisinta silloin, kun työaikaa ja -määrää voi säädellä itse.

- Eläkkeellä työntekemisessä on se ilo, että saa valita itse tuleeko töihin. Ei ole pakkoa, kertoo Laukkonen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.