Yhä useampi sairaala rajoittaa tupakointia

Työntekijöille tupakointikielto on annettu ainakin 14 sairaanhoitopiirissä.

Potilaat ovat saaneet kieltoja ainakin kahdeksassa sairaanhoitopiirissä ja vierailijat yhdeksässä. Tänä vuonna päätöksiä odotetaan lisää.

Myös vierailijoiden ja potilaiden tupakointimahdollisuudet ovat heikentyneet. He joutuvat usein polttamaan savukkeensa ulkosalla. Jos sairaala on pitänyt sisällä tupakointipisteen, se on usein psykiatrisia potilaita varten.

Kuntaliiton kehityspäällikkö Heikki Punnonen arvioi, että viimeistään vuonna 2008 kaikki sairaanhoitopiirit ovat mukana Savuton sairaala -hankkeessa.

Punnonen painottaa, että tupakka vahingoittaa terveyttä ja lisää työntekijöiden sairastavuutta. Tupakointia halutaan rajoittaa myös yhdenvertaisuuden takia, sillä tiheästi tupakoivat työntekijät käyttävät päivittäisestä työajastaan yhteensä jopa tunnin käryttelyyn. Kiireisessä sairaanhoitotyössä muilla ei tällaisia ylimääräisiä taukoja ole.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.