Yhdenvertaisuuslakia käytetään harvoin

Vähemmistöjen syrjinnän kieltävää yhdenvertaisuuslakia sovelletaan harvoin. Joensuun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan viranomaiset pitävät lakia selkeänä, mutta käytännössä sen tuntemus ja käyttö on vähäistä.

Reilut kolme vuotta voimassa ollut laki kieltää syrjinnän esimerkiksi iän, etnisen alkuperän ja uskonnon vuoksi. Käräjä- ja hovioikeuksissa lain perusteella on haettu korvauksia vain muutaman kerran, vaikka epäiltyjä syrjintätapauksia on paljon enemmän.

Tutkimuksessa yleisintä syrjintää oli se, että romaneja ei päästetty ravintolaan tai kauppaan tai heitä ei palveltu niissä.

Kyselyyn vastasi viime vuoden keväällä vajaat parisataa viranomaista. Tutkijat kävivät läpi myös tuomioistuinten ja laillisuusvalvojien päätöksiä.

Koulutusta pidetään usein turhana

Oikeusministeriön työryhmä valmistelee parhaillaan yhdenvertaisuuslain kokonaisuudistusta. Tutkijan mukaan nykyinen laki on niin abstrakti, ettei sitä osata soveltaa arkipäivän tilanteissa.

-Lainsäädännön selkeyttäminen on tärkeää, mutta pelkkä lain uudistaminen ei riitä. Tarvitaan myös hallinnon järjestelyjä, sanoo professori Tarmo Miettinen Joensuun yliopistosta.

Tutkijasta viranomaiset ovat olleet passiivisia yhdenvertaisuuslain edistämisessä. Koulutusta pidetään tärkeänä, mutta se jää usein järjestämättä. Kyselyssä vajaa puolet palveluhenkilöstöstä ja yli puolet hallintoasioita hoitavista ei pitänyt koulutusta yhdenvertaisuuslaista tarpeellisena.

Työministeri Tarja Cronberg (vihr.) pitää tuloksia hämmentävinä. Esimerkiksi vammaisten huono työllistyminen on hänestä iso ongelma, jota voisi helpottaa positiivisten esimerkkien nostaminen esiin. Vammaisia työllistäneillä työnantajilla on tutkitusti muita positiivisempi käsitys vammaisista työntekijöistä.

Ikäsyrjinnästä valitetaan paljon

Työelämän syrjinnästä valittavat aktiivisimmin iän vuoksi syrjityksi itsensä kokevat. Hallintotuomioistuimissa käsiteltiin tutkittuna aikana lukuisia kunnalliseen virantäyttöön liittyvää ikäsyrjintäepäilyä. Oikeus ei pitänyt yhtäkään tapauksista ikäsyrjintänä.

Etnisestä taustasta ja kansalaisuudesta johtuvasta työsyrjinnästä valitetaan harvoin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.