Yhtä henkilöä kuulusteltu Oulun hautakivien kaadosta

Poliisi on kuulustellut henkilöä, jonka se epäilee osallistuneen satojen hautakivien kaatoon Oulussa.

Oulun poliisi on kuulustellut yhtä epäiltyä hautakivien kaatamisesta. Rikosylikonstaapeli Erik Kärkkäisen mukaan syyllisyydestä ei kuitenkaan löytynyt näyttöä, joten epäilty päästettiin kuulustelujen jälkeen menemään.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä vahingontekona ja hautarauhan rikkomisena. Se on saanut kivien kaatelusta niukanlaisesti yleisövihjeitä. Rikosten selvittely on edennyt lähinnä poliisin omien tutkimusten pohjalta. Poliisi on ottanut Intiön hautausmaalta erilaisia näytteitä. Ne on lähetetty tutkittavaksi ja tuloksia odotellaan.

Keskustan tuntumassa sijaitsevalla Intiön hautausmaalla kaadettiin perjantai-illan ja lauantaiaamun välisenä aikana noin 500 hautakiveä. Oulun seurakuntayhtymän puistopäällikön Tuomo Vuontisjärven mukaan valtaosa saatiin takaisin pystyyn lauantaina, pois paikaltaan oli sunnuntaina vielä muutama kymmenen kiveä.

Vuontisjärven mukaan kivet jäätyvät talvisella säällä maahan varsin nopeasti ja ylösnosto saattaa vaurioittaa niitä. Loppujen pois paikoiltaan olevien hautakivien pystytys jatkuu maanantaina. Puuhaa hankaloittaa lumi ja pikkupakkanen.

Sunnuntaina kivien nostelusta on pidetty välipäivää. Hautausmaa ei silti ole ollut kovinkaan rauhaisa, vaan siellä on käynyt tavallista enemmän väkeä. Ihmisiä ovat saapuneet katsomaan, ovatko heidän omaistensa haudat kärsineet vaurioita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.