Yksi kuoli ja kuusi loukkaantui turmassa Kangasniemellä

Onnettomuutta selvittää poliisin lisäksi liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunta.

Yksi ihminen on kuollut ja kuusi loukkaantunut kahden henkilöauton törmäyksessä Mikkelissä.

Onnettomuudessa sai surmansa toisessa autossa matkustajana ollut 57-vuotias keskisuomalainen nainen. Autoissa olleet muut kuusi ihmistä loukkaantuivat. Kolmen vammat ovat vakavammat, mutta kenelläkään heistä ei ole tiettävästi hengenvaaraa. Kaikki loukkaantuneet ovat aikuisia.

Onnettomuus sattui valtatie 13:lla Läsäkoskella lähellä Mikkelin ja Kangasniemen rajaa noin kello 12.45. Keskisuomalaisen naisen ohjaama auto lähti Läsäkosken sillan vieressä olevalta levähdyspaikalta ja ajoi jostakin syystä Kangasniemen suunnasta tulleen henkilöauton eteen.

Kääntyvän auton takapenkillä ollut nainen kuoli onnettomuuspaikalla. Autoa ajanut keskisuomalainen nainen ja kolme muuta matkustajaa loukkaantuivat. Toisessa autossa oli kuljettaja ja matkustaja. Heistä mies loukkaantui vakavammin kuin kyydissä ollut nainen.

Onnettomuus katkaisi valtatien, minkä jälkeen henkilöautoliikennettä ohjattiin levähdysalueen kautta. Raskas liikenne pääsi jatkamaan matkaansa vasta raivaustöiden jälkeen kello 15:n aikoihin.

Onnettomuutta selvittää Mikkelin poliisin lisäksi liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.