"Yksi Pitkämäki ei riitä"

Suomelle mainetta 1960-luvulla niittänyt keihäsmestari Pauli Nevala arvostelee suomalaista urheilujärjestelmää potentiaalisten mestareiden hukkaamisesta.

Osakan MM-kisoissa maailmanmestariksi heittänyt Tero Pitkämäkioli kilpailun jälkeen onnellinen mies. Hyvä fiilis oli myös kisakatsomoissa, kun kävi ilmi, että Suomen mitalisaalis Osakasta ei ole ainakaan surullisen pyöreä nolla.

Toimittaja Timo Vainio-Hynnilä katsoi keihäsfinaalin entisen keihäänheittäjän, olympiavoittaja Pauli Nevalan kanssa. Hän ei suostu huojentumaan MM-mitalista.

- Yksi Pitkämäki ei riitä maassa, joka sijoittaa kuitenkin paljon rahaa huippu-urheiluun. Ei se toimi, että nuoren olisi itse maksettava 500 euroa, jotta pääsee harjoittelemaan Kuortaneelle. Ne laittaa sen rahan johonkin muuhun, Nevala jyrisee.

Voimakastahtoisena ja kriittisenä tunnetun mestarin mielestä Pitkämäellä olisi aineksia vielä MM-heittoa pidempiin lukemiin, jos hän saisi tekniikkansa kuntoon.

Nevala itse heitti olympiakultaa vuonna 1963 Tokiossa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.